Aurinkoista, kylmää, häikäisevän valoisaa kun lumikiteet heijastavat viistosti osuvat säteet. Saaressa oli melko paljon kulkijoita, latujakin näkyi. Lähdin ajatuksissani kulkemaan hyvin tallottua polkua kallioden poikki, kunnes tajusin, että se vei länsirannalle eikä bunkkerin luo. Pakkasta ei ollut kuin 12 astetta, mutta tuulen kanssa se tuntui aivan riittävän kylmältä. Kasvot ja sormet ovat erityisesti vaaravyöhykkeessä paksuista rukkasista huolimatta. Varpaani eivät valittaneet sillä olen löytänyt isot lämpimät talvitossut. Kamera sen sijaan kieltäytyi yhteistyöstä. Ensin akku loppui, kun virtaa tietysti kuluu enemmän pakkasessa, mutta siitä selvittiin vara-akulla. Sitten kamera kieltäytyi pyörittämästä nauhaa, luultavasti kylmän tai kosteuden takia, juuri kun olin kääntänyt sen länteen neljättä kutsua varten. Lopulta ei auttanut muu kuin palata sisään lämmittelemään, ja kyllähän se toipui. Mutta siinä vaiheessa aurinko oli jo laskemassa, joten tuli kiire saada edes jotakin kuvattua. En ehtinyt juoksemaan näköalapaikan ja bunkkerin väliä enkä kutsumaan lohikäärmettä heiluttamalla vihreää nauhaa. Sen sijaan kuvasin hetken kumpaakin näkymää ihaillen samalla upeaa auringonlaskua, jota kamera tosin ei päässyt näkemään, koska se kuvasi maiseman vakiosuuntaansa.
Soligt, kallt, bländande ljust när snökristallerna återspeglar de snett lysande strålarna. Det fanns rätt mycket folk som promenerade på ön, och några skidspår. Jag gick i tankarna längs en väl upptrampad stig, tills jag insåg att den ledde till västra stranden och inte till bunkern. Det var bara 12 köldgrader men med binden känndes det alldeles tillräckligt kallt. Ansiktet och fingrarna är särskilt i fara även med tjocka skinnvantar. Tårna klagade inte för jag har hittat ett par stora varma vinterstövlar. Kameran däremot vägrade samarbeta. Först tog batteriet slut, eftersom det går åt mera ström i kylan, men det klarade vi med hjälp av ett reservbatteri. Men sen vägrade kameran att snurra bandet, antagligen på grund av kylan och fukten, just när jag vänt den mot väster för det fjärde försöket. Till slut var jag tvungen att gå in i värmen och visst återhämtade den sig. Men i det skedet höll solen redan bå att sjunka så jag fick bråttom att få ens nånting på band. Jag hann inte springa fram och tillbaka mellan utsiktsplatsen och bunker eller kalla på draken genom att vifta med det gröna bandet. Istället bandade jag in båda utsikterna en stund och beundarade samtidigt den snygga solnedgången, som kameran tyvärr inte kunde se, eftersom den registrerade landskapet i sin sedvanliga riktning.
Sunny, cold, dazzlingly bright when the snow crystals reflect the oblique sunbeams. There were quite a lot of people walking around on the island and even som ski tracks. I walked absent-mindedly along the well-trodden path in the snow until I suddenly realized it was leading to the western shore and not to the bunker. It was only 12 (celsius) degrees cold but with the wind it felt freezing enough. The face and the fingers were especially in danger despite thick mittens. My toes did not complain because I have found a pair of big warm winter boots. The camera, however, refused to co-operate. First the battery was finished, since more power is consumed in the cold, but that I could handle with an extra battery. Then the camera refused to roll the tape, probably due to humidity and the cold, at the very moment when I had turned it to face west for the fourth call. Finally I had to move indoors for warmth and in the end the camera did recuperate. By then the sun was about to sink so I had to hurry in order to get something recorded. I did not have time to run back and forth between the panorama spot and the bunker and to call the dragon by swinging the green ribbon. Instead I recorded both views briefly while admiring the glorious sunset, which the camera unfortunately could not register, since it was recording the landscape in its customary direction.